Jouluksi kotiin, Johannes

Putkilaukun hihna oli hajonnut jossain linja-autoaseman ja Salen välissä. Johannes oli väistänyt lastenvaunuja työntävää naista, joka jyräsi jouluruuhkan läpi kuin tankki, töytäissyt laukulla vanhaa miestä ja siinä rytäkässä vanha laukun hihna oli ratkennut ja koko laukku oli rymähtänyt loskaiselle kadulle. Johannes kiroili, nainen kiroili, mies kiroili ja Salen ikkunassa toivotettiin kaikille hyvää joulumieltä.

Johannes raahasi laukun katoksen alle kuivan asfaltin, tupakantumppien ja litistyneiden purkkien päälle. Ei helvetti. Johannes aukaisi vetoketjun varovasti. Muumi-muki näytti kumma kyllä ehjältä. Kauko-ohjattavan helikopterin paketti oli kulmasta rytyssä.

Hyvä, ettei sen pahemmin,  koska kaikki kaupat olivat jo kiinni ja bussi Ouluun lähtisi… odotas.

Helvetin helvetin helvetti.

Johannes nosti laukun syliin kuin kreikkalais-roomalaisen painin suomenmestari. Hän otti muutaman juoksuaskeleen, paransi otettaan laukusta ja lähti vyörymään väkijoukon läpi. Hyvää joulua. Hyvää joulua. Anteeksi. Hyvää joulua.

 

***

”Kaksi euroa vajaa?” Johannes toisti. Hän oli laskenut kolikot kolmeen kertaan, mutta bussilippu maksoikin 13,40 €, koska kyseessä oli pikavuoro.

Kuski nyökkäsi. Sillä oli rumat viikset.

Johannes veti henkeä. Laukun hän oli sentään saanut rontattua asemalle jokseenkin yhtenä kappaleena. Se oli nyt ruumassa, hänellä oli jalka oven välissä ja nyt piti vain ajatella nopeasti.

”Päästäs nyt muut tulemaan”, kuski sanoi.

Johannes asettui käytävälle ja levitti kyynärpäät mahdollisimman leveälle.

”Kaksi euroa”, Johannes sanoi ja madalsi ääntään. ”Kai nyt jouluaattona voit antaa pari euroa alennusta.”

Kuski madalsi myös ääntään, nojautui lähemmäs. Sen henki haisi kaalilaatikolta.

”Pikavuoro Ouluun. Maksaa kolmetoista neljäkymmentä.”

”Mihin asti pääsen jos annan…” Johannes sanoi ja tonki taskujaan, ”… yksitoista neljäkymmentä ja puolikkaan mynthon-paketin. Musta tuntuu, että tarvit sitä jälkimmäistä.”

”Seuraava!” kuski huusi.

”Hei!” Johannes sanoi. Hän kääntyi takana tulevan opiskelijatytön puoleen. ”Oisko sulla piffata kaks euroa? Jouluaatto ja kaikki. Mulla lapset odottaa lahjoja Oulussa.”

Opiskelijatyttö katsoi Johannesta päästä kumppareihin. Sen silmissä oli jotain kiiltävää ja terävää… sääliä.

”Tiedätkö mitä? Pidä rahas”, Johannes sanoi ja työntyi jonon ohi ovelle. Hän kääntyi ja korotti ääntään: ”Mulla on laukku ruumassa ja siellä on mun lapsien lahjat, joten älä lähde mihinkään.”

Johannes otti hölkkäaskeleita kadun toiselle puolelle. Siellä oli kioski ja kioskeissa oli aina peliautomaatteja. Niissä pystyi vaikka tuplaamaan rahansa, jos osasi oikeassa järjestyksessä painaa nappeja.

Oven kello kilahti ja lämpö tulvahti kasvoille. Myyjä tervehti tiskin takaa ja toivotti hyvää joulua. Johannes heilautti kättä vastaukseksi. Mikä kone, mikä kone… Joku eläkeläinen laittoi viimeisiä roposiaan hedelmäpeliin. Sen vieressä oli vapaa pokerikone.

Johannes pyöritteli kolikoita kädessään. Kaksi euroa sisään ja neljä euroa ulos. Sitten neliravia takaisin bussille. Lasin läpi näkyi, että bussiin taapersi vielä väkeä. Kaksi euroa sisään ja neljä euroa ulos. Sitten jouluksi kotiin.

***

”Onko tämä nyt se uusin malli? Se joku erikoisjuttu” Johannes kysyi tavaratalon myyjältä, joka asetteli kristalleja hyllyyn ja pureksi kananmunan kokoista purkkaa.

Myyjä pyöräytti silmiään, otti Muumi-mukin ja käänteli sitä käsissään.

”Onhan se kaunis kyllä. Ja se on just nyt erikoistarjoukses”, myyjä sanoi. ”Mitäs mallii etsit?”

”Joku runoilija… jotakin.”

”Ai, ei se kyl sit tää oo. Tää on juhannusmuki.”

”Onko teillä sitä runoilijamukia?”

”On meil kyl ollut.”

Johannes vilkaisi kelloa. Juna oli mennyt jo, mutta linja-autoasemalta lähti vakiovuoro vartin yli kolme. Sillä hän ehtisi jos saisi nyt vain sen runoilijatörpön ja sitten sen helvetinvitkuttimen.

”Voitko sää tarkistaa jostain, onko teillä sitä?” Johannes kysyi.

”Joo, mä voin tarkistaa koneelta”, myyjä sanoi ja jäi arpomaan kristallihyllyn eteen.

”Sori, mulla on vähän kiire. Mulla bussi lähtee ja pitäis nämä lahjahommat saada hoidettua.”

Myyjä huokasi ja käveli tiskin taakse. Johannes seurasi perässä. Myyjä naputteli konetta, sanoi jotain toiselle myyjälle, katsoi Johannesta ja naputteli lisää.

Johannes meni nojaamaan tiskiin.

”No?”

”Meil saattaa olla varastossa yks.”

Johannes vilkaisi kelloa. Kumpi on parempi: väärä muki vai ei mukia ollenkaan.

”Ei tartte. Mä otan tämän juhannusmukin. Tämä yks myyrähän näyttää vähän runoilijalta.”

***

Akka antaa aina.

Johannes valitsi patakuningattaren, poisti valinnan ja valitsi sen uudelleen. Kaksi nopeaa painallusta ja jalalla piti vähän kutitella virtajohtoa.

”Skädääm!” Johannes huusi, kun ruudulle lävähti toinen kuningatar ja jokeri. Kolmosilla saisi juoksukahvit ja lipusta jäisi vielä ylikin. Johannes löi nyrkinpohjalla peliautomaattia ja tarkisti, että bussi oli vielä paikoillaan.

Siellähän se mollotti. Mursuviiksellä oli näköjään sielu.

Peliautomaatin musiikki hiljeni kuin ohikiitävä ambulanssi. Ruutu pimeni ja valot räpsähtivät kerran ja sammuivat sitten kokonaan.

”Ei. Hei, ei!” Johannes huusi ja löi konetta uudestaan.

”Hei!” myyjä huusi tiskin takaa.

”Tämä ryösti mun matkarahat”, Johannes sanoi ja alkoi rämpyttää kaikki nappuloita, mitä koneesta löysi. Myyjä astui alas karsinastaan ja kiiruhti väliin.

”Siihen tuli kolmoset ja sitten se meni pimeäksi”, Johannes selitti. ”Siitä oli tulossa ainakin kuusi euroa.”

Myyjä kumartui koneen taakse. Se tasapainoili kurkiasennossa ja sitten sen pyöreä pää nousi taas  esiin.

”Virtajohto on irti. Irroititko sä virtajohdon?”

”No en tietenkään”, Johannes sanoi.

”Me voidaan käynnistää se uudestaan ja katsoa muistaako se sun peliä.”

”Vitut.”

”Mitä?

”Mulla ei oo nyt aikaa tähän. Jos annat mulle kuusi euroa niin saat pitää ne mitä kone sylkee.”

”Mun pitää kyllä soittaa…” myyjä aloitti.

Ajovalot välkähtivät ikkunasta sisään. Bussi oli nyrjähtänyt paikaltaan.

”Pidä ne rahat. Tässä loput…”, Johannes sanoi ja kaivoi taskusta kaikki kolikot. Hän katseli ympärilleen. Suklaata, limukkaa, tyhjiä veikkauskuponkeja… Ei, se hapannaama ei hyväksyisi niitä maksuvälineeksi.

Huominen voi olla toisin, luki julisteessa tiskin takana. Ässä-arpa. Johannes pongahti tiskille, hyppäsi sen yli ja otti tiskin alta punaisen kansion, jonka päälle luki Veikkaus. Johannes alkoi raapia arpoja taskuihinsa kun tunsi myyjän kädet ympärillään. Kreikkalais-roomalainen paini oli näköjään illan teema, mutta kyllä hän tässä pelissa pärjäsi. Hän ehti kahmia viisi arpaa ennen kuin myyjä veti häneltä oikean kumpparin jalasta ja rojahti patukkahyllyn päälle.

”Se on hyvä kumppari”, Johannes huusi ovelta ja linkkasi bussin perään. Se oli pysähtynyt valoristeykseen odottamaan. Johannes otti ensimmäisen arvan ja alkoi raaputtaa sitä peukalonkynnellä. Sohjo kasteli sukan ja katulampun valossa ei heti nähnyt, oliko arvassa voittoa.

Ei voittoa. Seuraava. Punainen valo.

Ei voittoa. Seuraava. Punainen valo.

Ei voittoa. Seuraava. Vihreä valo.

Bussi kurvasi valtatielle ja kiihdytti samaan suuntaan kuin Johannes. Hän juoksi bussin vierellä ja hakkasi nyrkillä sen kylkeä. Hetken näytti siltä, että se vain kaasuttaa taivaanrantaan, mutta sitten kuski löi jarrut pohjaan ja bussi luisteli pysähdyksiin.

Johannes raaputti viimeisen arvan samalla kun konkkasi ovelle. Ovi ronksahti auki ja kuski tuli portaita alas kuin satakiloinen, mursunviiksinen maanvyörymä.

”Ei helvetti, ei ole todellista. Viisikymmentä euroa! Tässä arvassa on viisikymmentä euroa,” Johannes huusi ja heilutti matkalippuaan kuskille. Miljoonalla huominen voi olla toisin, mutta viidelläkympillä pelastuu tämä päivä.

Kuski nappasi kiinni arvasta, jota Johannes tunki hänen viiksiinsä ja nakkasi sen takaisin kadulle.

”Laukkusi on laiturilla. Hyvää joulua”, kuski sanoi.

Ovi sihahti kiinni Johanneksen edestä.

***

Putkilaukku, josta roikkui pitkä surkeannäköinen hihnanpää, makasi laiturilla toinen pää sohjossa ja toinen kaurapuuron värisessä lätäkössä. Räntä alkoi pakastua lumeksi ja taivaalta tipahteli isoja hiutaleita, jotka leijuivat hitaasti oranssinpunaisen pilven läpi. Johannes istahti laiturikiveykselle ja laski pään käsiinsä.

Helvetin helvetti.

Lumi hiljensi äänet niin, että Johannes ei aluksi edes tajunnut, että auto oli ajanut hänen taaksensa. Hän havahtui vasta kun huomasi lumessa välkähtelevät valot: sininen, punainen, sininen, punainen.

Ikkuna surisi alas ja vakaa ääni kysyi:

”Mihin mies on menossa?”