Aatonaaton loska oli mennyt sisään Johanneksen lenkkarista heti kun hän oli astunut ulko-ovesta. Nyt joulukuun märkä hali kiipesi sukanvartta kohti pohjetta. Tämän kattilaidean olisi parasta olla tämän räntävaelluksen arvoista.

Johannes tarkisti myyjän viestistä osoitteen. B-rappu. Kyllä. Alaovi lukossa. Kyllä. Soita tähän numeroon niin tulen avaamaan.

Okei.

Kuka edes soittaa nykyään? Johannes ei muistanut milloin viimeksi penskat olivat soittaneet hänelle. Tänäkin jouluna niillä oli muka jotain muuta tärkeämpää.

Myyjä vastasi. Se kuulosti ärsyttävän energiseltä.

”Joo, tässä on Mikko. Tulin ostamaan sitä kattilaa.”

Johannes esitteli itsensä aina eri nimellä näissä vertaiskauppa-asioissa. Sitä ei koskaan tiennyt, minkälainen puliveivari sattuisi kohdalle.

Valot syttyivät rappuun. Johannes puristi kakskymppistä taskussaan.

”Iso kattila, 20 € hyv. kunt.”, oli ilmoituksessa lukenut. Jotain väritahroja jostain teevärjäyksestä. Hyvä niin. Hän saisi vielä tingattua hintaa alemmas. Kahdella kympillä pitäisi pärjätä joulunpyhät. Ja ostaa vielä punaiset maidot ja puuroriisit päälle.

Portaita hölkkäsi pitkä mies jossain pellavaisessa jeesuskauhtanassa. Se kantoi kattilaa ja kaulaansa se oli kietonut… syöttölapun.

Joku uusi muotivillitys.

Mies raotti ovea ja livahti ulos.

”Moi, tässä tämä nyt on. Ja mä oon muuten Reikko, hyvää joulua ja sitä rataa.”

Mitä se sanoi olevansa? Heikko?

”Heissan vaan, Reijo. Se on vissiin ihan käytettävässä kunnossa kuitenkin.”

”Juu, ehdottomasti. Ja Reikko, joo. Me ollaan värjätty sillä pellavaa, mutta niistä tuppaa tulemaan vähän läikikkäitä niin ajateltiin, että laitetaan eteenpäin. Se tykkää kun se pääsee käyttöön.”

Reijo osoitti vapaalla kädellä vanhan kananmunan väristä paitaansa. Huomasi syöttölapun ja repäisi sen irti.

”Meidän pikkuneiti ei ala syömään, jos isillä ei ole samaa tyyliä,” Reijo selitti.

Ällöttävää.

Johtolangat napsahtivat kohdilleen Johanneksen etuaivolohkossa. Sillä oli isukkihiuksetkin: takaraivolla viiden sentin törröttävä töyhtö kun se oli maannut jossain mobiilin alla.

Johannes näytti etusormella, että halusi tarkistaa tuotteen.

”Joo, onhan tuota likaa… Mä voisin maksaa tästä viistoista”, Johannes sanoi ja yritti pitää äänensä tasaisena.

Reijo siirsi painoa toisella jalalle ja nielaisi hiusrajasta asti.

”Mulla on vielä parempi ehdotus. Kakskytviis.”

Mitä helvettiä? Mikä panttivankineuvottelija tämä isukki kuvitteli olevansa?

”Siinä luki kakskymmentä siinä ilmoituksessa”, Johannes sanoi.

”Niinpä.”

”Hei. Hei. Näytätkö sitä kantta? Katso, siinähän on särö.”

Reijo piti kiinni kattilasta ja käänsi sitä rappuvalon suuntaan.

”En kyllä näe…”

”Ne on vaarallisia. Saattaa räjähtää. Mitä teidänkin pikkuneiti sanoisi kun keittelisit mangososetta ja se räjähtäis. Lasia joka paikassa. Tsk tsk. Tai mitä jos minä keittelisin joulupuuroa, olisin penskoille laittamassa kuvaa ja BÄNG!”

Johannes nosti äänenvoimakkuutta ja tarttui samalla kattilan kahvasta. Hän puri leukaa yhteen että sai kaiken mahdollisen vipuvarren.

”Se on kyttäjuttu jos myyt viallisen tuotteen”, Johannes sihisi hampaittensa välistä. ”Viistoista.”

Reijo laittoi vastaan. Sillä oli vauvannostelusta parkkiintuneet kyynärvarret. Kattilasta kuului ritinää, kun se venyi urosten välissä.

”Kaksikymmentä euroa. On ollut muitakin kyselijöitä.”

”Ja paskat. Postituksen ruinaajia varmaan kans?”

”Just yhden kanssa tsättäsin.”

Jos Johannes vetäisi yhtään kovempaa niin leukaluusta paukahtaisi viisaudenhammas ja siinä se joulu sitten olisi. Reijo ei näyttänyt väsymisen merkkejä.

Johannes kokeili nytkyttää niin kuin suljetun lähikaupan ovea rynkytetään. Sitten hillopurkkikiertoa.

Ei mitään vaikutusta. Kattilankansi vain tärräsi kuin horkassa.

Nyt tarvittiin rytminmuutos.

Johannes löysäsi yhtäkkiä kattilankahvasta. Reijo heilahti taaksepäin ulko-ovea vasten.

”Älä reuhaa, hyvä mies. Kakskymppiä. Niinhän me sovittiin.”

Reijo pyöräytti hartiat taakse ja kurtisti kulmiaan. Johannes laittoi käden taskuun ja veti sieltä kakskymppisen niin kuin käärmeenlumoaja.

”Taitaa olla parempi jos perutaan kaupat kokonaan”, Reijo sanoi.

”Nyt se kattila tänne.”

Reijo suojasi kattilaa hyvin vasemmalla olkapäällään. Johannes teki muutaman harhautusliikkeen. Läpsytti seteliä oikealla, teki keskivartaloharhautuksen ja sai vasemmalla kädellä taas otteen kahvasta.

Samalla tapahtui monia asioita: seteli lipsahti hikoutuneista sormenpäistä, kansi lipsahti kattilan päältä ja Reijon sisätossu lipsahti kivikynnykseltä.

Ne kaikki rymisivät räntämaahan. Kansi räsähti kappaleiksi kuin lasiset popcornit ja isukki pyllähti breakdance-asentoon. Seteli jäi sen ahterin alle.

Kattila kumpsahti kipeästi Johannesta polveen, mutta ainakin pysyi hallinnassa.

Naapurirapusta kuului avautuvan lukon ääni.

Johannes teki tilannearvion. Jos hän yrittäisi setelin perään, naapuri saattaisi käsittää tilanteen väärin. Hän oli kuitenkin saavuttanut tavoitteensa. Kattila oli vaihtanut omistajaa.

”Kiitoksia vaan kaupoista. Helvetin mukavaa joulua”, Johannes sanoi samalla kun otti askeleita kauemmas pystyyn kömpivästä isukkimiehestä.

Kun Johannes oli päässyt neljän metrin päähän, hän kieräytti kantapäät kohti myyjää ja muisti lysähtää kellonsoittajaryhtiin, että silminnäkijät ajautuisivat heti väärille urille. Kattilan hän puristi tiukasti kainaloonsa.

Kerrostalon kulman takana alkoi jo helpottaa. Poskea ja polvea kolotti, mutta ainakin tänä aattona Johannes voisi keitellä kunnon jouluvedet.