Keittiönpöydän alla oli rujoposki omena.
Se oli vierinyt sinne paperisesta kauppakassista, pyörittänyt nukkavierua kantansa ympäri, osunut mustanruskeaan tuolinjalkaan ja pidättänyt itkua, kun sen kuoreen tuli tuhkanvihreä lommo eikä appelsiinituuli enää puhaltanut kipua pois.
Omena ei ymmärtänyt kaikkea ja sen, mitä se ymmärsi, se ymmärsi väärin.
***
Sohvalla paini kaksi ihmisenvartta. Isompi ja karvaisempi veti toista hiuksista ja karjui niin, että keittiönpöydän jalka värähteli.
Omena kuunteli selällään radiota. Se kuuli sen radion suhinassa punaisen meren; nainen ja mies kuulivat suolaisen aurinkosumun, mausteet, tuulessa niiaavan albatrossin siiven ja rantavedessä saalistavan tiikerihain.
Nainen, mies ja pöydänalinen omena. Niin oli ollut jo jonkin aikaa.
Nainen nauroi, ja omenan kuorta kutitti.
”Kaas elevata minne pares”, nainen kuiskasi miehelle. Hän aukaisi ikkunan, että radio pääsi ulos, palasi pitkin jaloin sohvalla sohvalle ja työnsi niskansa miehen kainaloon.
”Kaas tohti. Etta, itta ka runttu – kai tat met halunga”, mies sanoi ja pörrötti naisen hiuksia. Hän vilkaisi pöydän suuntaan, mutta omena jo vallan tuuti kannen alla.
***
Omena oli pehmennyt vaakalommon molemmin puolin. Jos siihen asetti sormen ja painoi, se antoi myöden ja kurkunpäähän hyöki huono olo.
Mies löi oven kiinni ja takin naulaan. Omena havahtui tuttuun ääneen. Mies riipi solmion kaulastaan niin, että ihoon jäi punaiset rannut. Nainen karkasi pystyyn, silitti karkeaa kyynärpääpaikkaa ja puhalsi mieheen pasaatituulta.
”Mä tartsi vylle allinka”, mies sanoi. Hän istui keittiönpöydän ääreen, ja omena näki jalanpohjissa mustaa tomua. Mies taputti rytmiä pöydänkanteen, tap tap, raapi tulta, joka suhisi ja veti kuumaa ilmaa huulien välistä. Metallinen korkki poksahti ja kilisi tiskialtaan viereen.
Omenan poskille satoi tuhkaa taivaasta. Sitä yskitti.
”No runttu kasse ykskii”, nainen torui, mutta miestä nauratti.
***
”Me tulitsit…” nainen sanoi hiljaa ja kovaa.
”Me, me,” mies keskeytti, ”mä lulsin et ma kaake tsin. Ku sä sanot me sä ratki sintittiäs.”
”Kaake? Ku hettaas väkätel!” Nainen korotti äänensä ja kätensä. Mies työnsi leuan eteen ja kallisti päätään. He tuijottivat toisiaan.
Nainen nielaisi kovan palan, joka repi kyyneleet silmiin. Hän kaatui miehen rintaan ja työnsi märät silmäkuopat miehen kaulaan. ”Josuku mä tahapet oltasi veellä hakistaan.”
***
Kaksikymmentä varvasta tanssi parkettilattialla.
Radio ja nainen lauloivat. Toinen oli sähköä ja toinen oli elossa. Mm mm mm, siinä oli neljä tahtia hymyä ja kaksi laulavaa kielenpäätä.
Naisella oli jauhoa nenänpielessä.
Pulleat varpaat. Niitä oli kymmenen. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen. Niin, kymmenen.
Nainen pyöritti rystyset paidan mutkaan, heilutti itseään puolelta toiselle. Hän oli laittanut hiukset hiuksensa kiharalle, ja ilma otti niihin niin, että ne leijuivat kohti kattoa. Aurinko tuli ikkunasta, ja naisella oli sädekehä, joka tanssi ja näytti hampaita.
***
Nainen heitti metallia lattialle. Siihen levisi makaroneja, jotka haukkoivat henkeä punaisessa kastikkeessa. Omena kutistui pöydänjalan taakse.
”Hassi sinä hivantti. Mävi halla sua”, nainen huusi miehelle, joka istui keittiönpöydän ääressä. Miehen jalka naputti lattiaa omenan kyljessä. Sitten se jyrähti kankaaseen.
Punainen välähdys.
Nainen oli lattialla. Mies kasvoi taivaaseen, kumartui ja pujotti sormet naisen hiuksien hiukset sormien väliin. Hän työnsi naisen posken kiinni parkettiin. Kirkas huuli pyöristyi kuin nainen olisi lähettänyt lentosuukon omenalle.
Nainen punastui syvemmin, mies oli mustelmanvärinen.
Lattia narisi ja lihakset miehen kädessä.
Sitten nauru hytkytti sormet löysemmiksi. Mies pieneni ihmisenmittaiseksi, istahti lattialle naisen viereen. Nauru katkesi, kun hän heitti makaronin suuhun, mutta jatkui kun hän nielaisi. Mies pujottui mahalleen naisen viereen, suikkasi sekaisia hiuksia ja kuiski korvaan.
Naisen hartiat alkoivat täristä. Hän ulvahti naurun, kääntyi selälleen ja makasi pitkään suu auki ja sieraimet lepattaen.
***
Ovikello soi. Kukaan ei aukaissut.
***
”Tenkä teilä hasuvuttamis?” toinen nainen kysyi. Hänellä oli paksut nilkat ja maalattu naama.
Nainen – omenan nainen – pyrähteli ympäri taloa, laski haalean tiskiveden, työnsi mainoslehdet huojuvaksi torniksi ja poimi villakoiria lampunjuurista. Hän istui sohvannojalle mutta nousi ennen kuin kangas ehti painautua.
”Kahve?”
”Ei kiitos. Mä vaan katsi tenkä teilä hasuvattamis”, jäykäksi maalattu nainen sanoi.
”Mekäs meilä. Hyvin meilä. Oika hyvin.”
Nainen katseli päätään liikuttamatta kaikkialle taloon. Ohuempi nainen laittoi kädet puuskaan ja puri etuhampaitaan: ”Jos ei teilä muutni ni ovikaise tuosa.”
Paksunilkkainen nainen katsoi kelloa, vilkaisi vielä ympärilleen. Puhalsi haikeat ilmat nenästään ja kumartui pöydän alle. Omena ja nainen katsoivat toisiaan.
”Paljoon hoomattamaa, mut mää laitsi ny et okke. Ens keranga sooro toomep pittei jos jaka tuupitäsal.”
***
Ovikello ei soinut enää.
***
Radiosta tuli ukkosenodotusta. Nainen väänsi napista, ja se radio napsahti hiljaiseksi.
Nainen kolisteli keittiön laatikoita. Piikikästä metallia tippui lattialle. Sitten nainen sihisi päälaen kevyeksi ja makasi sohvalla liikkumatta. Sininen suoni kiipeili kyynärvartta.
Mies tuli kotiin. Niitä oli kaksi.
Toinen repi hiuksista ja toinen naista syvemmälle itseensä.
Kaikilla oli jälkeenpäin veltot niskat. Nainen horjui puisille ujaloille, napitti paitaa kiinni, mutta lattia nousi vastaan ja hän törmäsi pöydänjalkaan. Uni tuli yllättäen.
Omena kierähti iskun voimasta liikkeelle, vieri naisen poskeen kiinni.
”Etta”, omena sanoi. ”Etta.”
Mies nousi vessaan ja potkaisi omenaa.
***
”Jossä sanot tahon”, mies sanoi.
Nainen tunki silmät kiinni ja nyökki.
***
Kun omenaan tarttuu tiukasti ja puristaa, peukalot ja etusormet vastapäätä, se rasahtaa raikkaasti rikki ja pirskauttaa kasvoille aamukasteen.
***
Kurkku oli karvas, ja he istuivat kovat kädet polvilla kämmenet ylöspäin. Painovoima veti miehen ja naisen lähelle lattianrajaa.
”Mitäs mä tälle?” mies kysyi ja nosti nahistunutta omenaa niskasta.
Naisella oli sameat silmät ja hidas ääni.
”Kaisse kuuluis biojätteeseen.”
