Kylässä

Rönttösillä oli viisi lasta ja minibussi, jolla he aina hurauttivat meille kyläsille koko sakki.

Rönttös-Paavo oli siitä erikoinen vieras, että hän kahvin tippuessa tykkäsi fiksailla pikkujuttuja kuntoon. Ennen kuin kahvipullat oli pöydässä, Paavo oli korjannut vuotavat hanat, suoristanut keittiönkaappien ovet ja naputtanut lattialistoista törröttävät naulat piiloon.

Rönttösten emäntä oli hänkin tervetullut. Elvillä oli tapana tuoda mukanaan jotain itse tekemäänsä: nisua, lihapiirakkaa tai tiramisua. ”Syökäskää nyt massut niin täyteen että napa paukkuu”, Elvi sanoi aina lapsilleen kahvipöydässä.

Kun Rönttösten lapsikatras purkautui ulos minibussista, käsiä ja jalkoja törrötti oviaukosta joka suuntaan. Pian olivat pienimmät pikku-Paavot ja -Elvit aloittaneet meidän Arin kanssa sellaisen älämölön, että naapurin koirakin lakkasi ainaisen räksytyksensä ja painui korvat luimussa koppiin.

Teini-Rönttönen, Silja, puolestaan lompsi olohuoneeseen ja laittoi television päälle. Ruudussa alkoi pyöriä musiikkivideo, jossa laulaja hytkytti pyllyään. Mikko vetelehti ulos huoneestaan ja venyi sohvalle.

Moi, hei, nuoret tervehtivät toisiaan katsomatta.

Elvi katosi keittiöön turvakaukalo käsikynkässään. Sieltä alkoi välittömästi kuulua posliinin kilinää ja Paavon suoristamien kaapinovien paukuntaa.

Paavo levitti työkalupakkinsa eteiseen.

”Onkos Martti löytynyt löysiä ruuveja tai muttereita?” hän kysyi ja pöräytti pari kertaa porakoneella ilmaa kuin olisi nollanollaseiska aseensa kanssa.

”Muualta kuin täältä?” kysyin ja naputin sormella ohimoani. Paavo hörähti. ”No, makuuhuoneen patteri lorisee.”

”Jaahas. Se on tainnut kertyä ilmaa patteriin.”

”Niin on tainnut.”

”Käydäänhän kurkkaamassa”, Paavo sanoi ja asteli ohi makuuhuoneeseen. Patteri kuulosti siltä kuin joku kusisi loputonta rakkoaan tyhjäksi. Paavo kaivoi takataskustaan lompakon ja kaiveli kolikkotaskua.

”Turha luulo, että saisit ostettua mut petikaveriksi”, heitin. ”Eikä siihen hilut riittäisi.”

Paavo röhötti naurua. Hän istui sängyn reunalle ja huomasi hyllyvänsä ylös alas kuin aalloilla.

”Sinulla on edelleen tämä vesisänky”, Paavo totesi ja taputti päiväpeiton pintaa. Sitten hän palasi lompakon kaiveluun ja nosti kolikkojen joukosta tyngän avaimen näköisen esineen. Sillä hän sihautti patterista ylimääräiset ilmat pois. Valuneen vesinoron hän pyyhkäisi hihaansa.

Patteri oli hiljaa.

”Kiit-”

Pihalla räsähti ja kuului huutoa. Paavo juoksi ulos kuin kaimansa konsanaan. Elvi hölkkäsi hänkin keittiöstä perään käsi rintaansa pidellen.

Kaapo itki leikkimökissä ja Ari seisoi ulkopuolella. Ari oli heittänyt kiven leikkimökin ikkunasta.

Viivi makasi mahallaan maassa ja naapurin koira humputti hänen jalkaansa. Hän huusi kuin palosireeni.

Konsta istui pihakeinussa ja luki lehteä.

”Konsta, mitä sinä lueskelet?” Elvi kysyi silmät pyöreänä.

”Tissilehtiä!” Konsta sanoi hymyillen kaikki hampaat näkyvillä ja näytti lehteä, jonka kannen naisella oli isommat melonit kuin kaupan hedelmätiskillä sesonkiaikaan.

Paavo hääti koiran tiehensä ja kampesi Viivin pystyyn, nappasi lehden Konstalta ja kantoi Kaapon sirpaleiden yli ulos leikkimökistä.

”Leikkikäähän lapset vaikka hippaa”, Paavo sanoi ja huiskautti Arin tukkaa. Missä välissä se oli kasvanut niin pitkäksi?

Elvi oli laittanut parastaan. Pöydässä oli leetaa, leipäjuustoa, hilloja ja Jaffa-keksejä lapsille.

Elvi meni ulko-ovelle ja kutsui hipanleikkijät sisälle: ”Mehulle huhuu! Ja peskää kätöset!”

Lapsia virtasi pöydän ympärille niin, että tuolit raapivat lattiaa. Tahmaiset sormet kurottivat keksejä kulhosta ja suut ryystivät mehua.

Sieltä se taas tuli.

”Syökäskää massut pullolleen”, Elvi sanoi ja taputti meidän Arin mahaa, huomasi erheensä ja taputti vielä Kaapoakin.

”Äiti mä haluun lehmäleipää”, Kaapo sanoi ja osoitti leipäjuustolautasta.

”Pöljä! Se on juustoleipää”, Viivi sanoi.

”Eikä oo kuin leipäjuustoa, tyhmä!”, Konsta julisti.

Kaapo ja Viivi alkoivat itkeä. Elviira nikotteli syöttötuolissa.

”Pistähän Kaapo lehmäleipää summuun”, Elvi sanoi ja tuikkasi leipäjuustoviipaleen Kaapon kouraan. Sitten hän nosti Elviiran syliinsä.

Siinä samassa tapahtui monta asiaa: Kaapo viskasi leipäjuuston kohti äitiään. Se hujahti pään yli ja läiskähti seinällä roikkuvaan posliinitauluun. Taulu putosi kylki edellä lattiaan ja halkesi neljään siistiin osaan.

Leenan     keittiö
on kod     in sydän.

”Hupsista keikkaa Kaapo. Olipa nippanappa, ettet osunut äitiä pämmyyn”, Elvi sanoi.

Mikko juoksi pois keittiöstä. Kuului paukahdus, kun hän veti perässään huoneensa oven kiinni. Silja nousi ja lähti perään.

Ari oksensi syliinsä Jaffa-keksien ja mehun sekaista mönjää.

Rönttösten lapset nousivat autoon yksi toisensa jälkeen.

”Yy, Kaapo, Konsta, nee, Viivi” Elvi laski ja pysähtyi. ”Eiku yy, Kaapo, Konsta… missäs se Silja luuraa?”

Auto tyhjeni ja kaikki hajaantuivat etsimään Siljaa.

”Ei täällä”, huusi Konsta saunasta.

”Ei täällä”, Viivi kimitti keittiön pöydän alta.

”Eikä täällä”, huikkasi Kaapo kurkattuaan siivouskaappiin. Hän paiskasi oven kiinni niin, että moppi kaatui ripaa vasten ja ovi saatiin auki vasta, kun Paavo seuraavalla vierailulla odotti kahvipöytää valmistuvaksi.

Joka paikasta kuului todettavan, että Silja ei ollut sielläkään. Lopulta Ari huusi: ”Täällä ne pussailee, yäk!”

Kaikki juoksivat Mikon huoneeseen. Ari seisoi avoimen vaatehuoneen edessä käsi yhä ovenkahvalla. Hän näytti venähtäneen puoli pään mittaa eilisestä.

Kuusi silmäparia tuijotti Arin ohitse, kun Mikko ja Silja seisoskelivat vaatehuoneessa. Silja nyki paidanhelmaa alas ja Mikko selvitteli kurkkuaan. Mikon leuassa oli parransänki, jota ei taatusti ollut siinä vielä viikko sitten. Tai kuukausi. Tai vuosi.

Rönttös-jono odotti minibussin vierellä sisäänpääsyä. Elvi laski lapsiaan kolmatta kertaa. Silja seisoi jonon hännillä ja vilkaisi ikkunaan, jossa näkyi Mikon siluetti. Molempien kädet huiskuttivat äänettömät heipat.

”Mun pitäisi kai toivottaa sut tervetulleeksi sukuun”, sanoin Siljalle. Hänen huulenpielensä nykivät ja korvia punoitti, kun hän nousi autoon muiden perässä. Liukuovi mateli kiinni.

”Heipparallaa taas!” Elvi hyvästeli raolleen avatusta ikkunasta. ”Muista antaa Arille keltaista limpparia. Sitä on mukavampi puklauttaa.”

Minibussi rohautti soraa pihasta. Paavo tuuttasi tööttiä kolme kertaa niin kuin aina lähtiessään ja hurautti tiehensä.

Seuraavana aamuna puhelin pirisi.

”Paavo täällä soittelee halojata”, kuului ääni langoilta. ”Sitä minä vaan, että tulenko korjaamaan sen leikkimökin ikkunan?”

”Tule vain. Ja me poikien kanssa autetaan.”