Rullaverhosilmäluomet – novelli

Rullaverhosilmäluomet on lyhyt novelli tytöstä, joka syntyy ilman silmäluomia. Onneksi lähellä on ihmisiä, jotka haluavat auttaa.

Jukka Aalho

Record Details

2016
Saatavilla
🎧 📖

Kuuntele Spotifyssa

Rullaverhosilmäluomet

Henna syntyi ilman silmäluomia.

Hänen äitinsä ja isänsä valvoivat öitä sairaalassa, kävivät lääkäreiden, kätilöiden ja hoitajien puheilla, mutta kukaan ei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista. Joku kannatti silmälappuja, toinen ehdotti, että reidestä leikattaisiin ihoa, josta muotoiltaisiin uudet silmäluomet. Mikään ehdotuksista ei ollut vanhempien mieleen, sillä pitäähän lapsella olla jokin tapa ohjata silmäluomiaan. Viimein sairaalan talonmies ehdotti, että vauvalle tehtäisiin silmien eteen pienen pienet rullaverhot, joita hän voisi aukaista tai sulkea sen mukaan oliko päivä vai yö, sateista vai aurinkoista.

Isä kävi ostamassa rautakaupasta pienimmän mahdollisen työkalupakin ja äiti puhalsi pölyt ompelukoneestaan. Henna makasi kehdossaan valveilla, tuijotti kattoon ja itkeskeli väsymystään. Vanhemmat väkersivät rullaverhosilmäluomia monta iltaa ja useiden eri versioiden jälkeen saivat rullamekanismin viimein toimimaan. He irrottivat linssit isoisän vanhoista lukulaseista ja lyhensivät sangat Hennan päähän sopivaksi.

Kun vanhemmat ensimmäistä kertaa laittoivat Hennalle rullaverhosilmäluomet, hän heilutteli pieniä käsiään ja yritti työntää lasit pois silmiltään. Sitten isä veti rullaverhot alas ja tyttö rauhoittui välittömästi.

Joka vuosi isä huolsi mekanismin ja joka vuosi äiti ompeli uudet rullaverhot. Oli vaaleanpunaiset, vaaleanpunaiset kukilla, valkoiset glitterillä, oli prinsessoja, hevosia, lisää hevosia, muumeja, lehdestä leikattu laulaja, joka rullautui viikossa niin repaleiseksi, että se piti vaihtaa takaisin vanhaan. Sitten Henna halusi itse tehdä omat rullaverhonsa ja niissä oli välillä punaista ja välillä kokonaan mustaa ja välillä Henna piirsi niihin lempibändinsä sanoituksia, jotka hänen äitinsä pakotti hänet suttaamaan yli, koska niissä puhuttiin kauheista rivoista asioista.

Sitten Henna sai päähänsä, että hän haluaa silmiinsä sälekaihdinsilmäluomet.

Isä sanoi, että hän ei osaa tehdä sellaisia ja että hänen näkönsäkin on aika paljon huonompi kuin viime kerralla, kun hänen piti uusia mekanismi. Äiti sanoi, että rullaverhot ovat aivan hyvät ja että Henna voi ostaa vaikka joka viikko uudenlaiset silmäsuojat sitten, kun tienaa itse omat rahansa.

Henna paiskoi saranoita löysemmiksi, kunnes tajusi, että naapurin ukko näpräsi aina autotallissaan kaikenlaista ja osaisi varmasti tehdä hänelle oikeanlaiset sälekaihdinsilmäluomet. Hän marssi portaat alas, heilautti ulko-oven kiinni ja löysi naapurin ukon sieltä, missä tämä oli ollut aina siihenkin asti: autotallissaan rasvanviiruisen pöydän äärellä, nenä kiinni jossakin metallisessa, joka oli aina sama ja joka ei koskaan tuntunut valmistuvan tai korjaantuvan tai mitä ukko sille yritti tehdäkään.

Henna selitti naapurin ukolle, että halusi rullaverhosilmäluomiensa tilalle sälekaihdinsilmäluomet, sellaiset, jotka liukuivat kevyesti auki ja kiinni ja joissa molemmissa oli ainakin metrin mittainen säätötanko. Mieluiten valkoinen.

Ukko kuunteli Hennaa tarkasti, mutristeli huuliaan ja nyökkäili. Mmm. Kyllä hän sellaiset voisi tehdä eikä vaatisi palkaksi muuta kuin vähän suuhommia.

Pian Henna jo räpytteli silmiään vastaantuleville söpöille pojille.