Tämä artikkeli on alun perin ilmestynyt kolmiosaisena sarjana vuonna 2016, mutta julkaisemme sen nyt kokonaisuudessaan. Esimerkkinä käytetään Martti Joenpolven novellikilpailua, mutta vinkit pätevät myös muihin kirjoituskilpailuihin.

Olen kuusivuotias. Afrikan tähti on nurin lattialla. Pelimerkkejä on kukkaruukussa ja olohuoneen sohvan alla. Äitini on huijannut, mutta en tiedä sitä: hän etsinyt rosvon kääntämällä vaivihkaa pelimerkkejä ja hän tietää, että timantti on Kairossa. Hän välttää Kairoa ja suuntaa kohti rosvoa. Mutta aina ei voi hävitä, vaikka kuinka yrittää. Silloin Afrikan tähti päätyy lattialle ja timantti kukkaruukkuun.

Kirjoituskilpailussa on kaksi osaa: kirjoittaminen ja kilpailu. Kilpailussa on kaksi osaa: voitto ja häviö.

Olen 28-vuotias. Makaan sohvalla ja tuijotan kattoa. Puhelimen piti soida tänään. Se ei soinut ja se tarkoittaa, että olen hävinnyt J. H. Erkon kirjoituskilpailun. Hävinnyt. Minä. Jukkapalmussa on pelkkää multaa nykyään, mutta tunne on sama.

Jos ei ole koskaan oppinut häviämään, on pakko voittaa.

Kaikki hyvä tulee kolmessa osassa

Erilaiset kirjoittajat osallistuvat kirjoituskilpailuihin erilaisista jaloista syistä: omien taitojen kehittäminen, syvä luomisen tuska, takarajan antama kannustin, kunnia ja näkyvyys, raha…

Minä kirjoitan, koska haluan voittaa. Suunnittelen kilpailutyöni tätä yhtä tarkoitusta varten aivan alusta asti. Tekeekö se niistä yhtään parempia… Totta kai. Ainakin jos ajattelee, että kirjoituskilpailuun osallistumisen tavoitteena on voittaa.

Sponsoroitu

Sponsoroitu

Olen voittanut kaksi Suomen suurinta kirjoituskilpailua: J. H. Erkon alle 30-vuotiaille suunnatun kirjoituskilpailun vuonna 2012 ja Martti Joenpolven novellikilpailun vuonna 2016.

Jotain olen siis tehnyt oikein.

Mutta tähdennän vielä: tämä juttu kertoo siitä, miten kirjoituskilpailu voitetaan. Ei siitä, onko voittaminen oikea tavoite. Ei siitä, mikä on kirjoituskilpailujen funktio suomalaisen kirjallisuuden kentällä. Eikä siitä, mitä väliä jollakin kirjoituskilpailulla on, koska se on vaan niinku jonku daijun mielipide.

Se siitä. Finito. Caput. Helan går. Kuidas elad. Pidemmittä puheitta asiaan. Miten voitat kirjoituskilpailun?

1. Erotu joukosta
2. Ole uskottava
3. Tunne yleisösi

Kirjoituskilpailun voittamisen vaihe 1: Erotu joukosta

Suurimpiin kirjoituskilpailuihin osallistuu satoja töitä. Vuoden 2026 Joenpolven kirjoituskilpailuun tuli yli tuhat novellia. Novellit 2016 -antologiaan valittiin palkittujen lisäksi kymmenkunta muuta novellia. Todennäköisyydet voittaa ovat siis hyvin pienet – ainakin jos voittaja päätettäisiin arpomalla.

Kirjoituskilpailun tuomaristo lukee novelleja käsi poskella ja kuola tyynyllä ilta toisensa perään, joten ensimmäinen teesi on erottua joukosta. Kirjoitin kilpailuun kaksi novellia, joista toinen voitti ja toinen ylsi antologiaan. Käytän katkelmia molemmista novelleista esimerkkeinä.

Toinen novelli, Omena, kertoo omenasta, joka vierii keittiönpöydän alle, ja voittajanovelli, Helmi ja Loviisa, on kahden nuoren tytön hellyttävä kasvutarina. Novellina Omena erottuu joukosta jo sillä, että sen epäluotettavana kertojana on hedelmä.

Kirjoituskilpailu on kuin taitoluistelun lyhytohjelma. Voiton mahdollisuus kasvaa, jos kirjoittaja onnistuu tekemään kolmoislutz-kaksoistulpin peräasennossa. Sama suomeksi: temppuile enemmän kuin tavallisesti kirjoittaessasi. Kirjoituskilpailu ei ole maraton, jossa kerrot ja kehität tarinaa. Novellin tarkoitus ei ole olla hyvä tarina, eikä edes viihdyttävä. Sen tarkoitus on erottua joukosta.

Omenan kolmoislutz on omenan näkökulmaan fokalisoituva dialogi keksityllä, mutta suomea muistuttavalla kielellä. ”Mä tartsi vylle allinka”, sanoo toinen novellin ihmishahmoista. Samaa virosta ammentavaa tehokeinoa käytin myös vuoden 2012 Erkko-voittajakokoelmassa.

Helmin ja Loviisan kaksoistulppi kerien ja telemarkilla on novellin kahden aikatason jyrkkä tyylillinen kontrasti. Alla on kaksi tyylinäytettä saman novellin sisältä:

Tytöt maksoivat satasella jallupullon.

– Et sit feidaa, Loviisa sanoi.

Sponsoroitu

Sponsoroitu

– Hyi vittu polttaa.

– Mitäs lopuil?

– No vittu lisää fakappii.

– No vittu, Loviisa innostui.

***

Aurinko laskee, ja kasvonne ovat jo puoleksi varjossa, joten minun lienee syytä aloittaa, jotta voin lukea kasvoiltanne, mitä mieltä olette tarinasta, ja voin sopivin osin sulkea sen sydämeeni ja tarkastella sitä sitten, kun olette jo käyneet lepoon.

Valitse siis kirjoituskilpailunovellisi aihe, tyyli ja tehokeinot siten, että erotut joukosta. Voittajan täytyy pysäyttää sitä arvosteleva tuomari. Jos et jossain kirjoitusprosessin vaiheessa vihaa tekstiäsi ja itseäsi, et ole uskaltanut tarpeeksi.

Varoitus: joukosta voi erottua myös huonolla tapaa. Siksi on tärkeää myös olla uskottava ja tuntea yleisönsä.

Kirjoituskilpailun voittamisen vaihe 2: Ole uskottava

Olen 16-vuotias. Olen kirjoittanut muutamassa päivässä viisikymmentäsivuisen novellin, jossa jättiläisahvenet hyökkäävät Maahan. Päähenkilön nimi on Jansson, ja novellin nimi on Janssonin kiusaus. Lähetän novellin sci-fi- ja fantasiakirjoituskilpailu Porttiin.

Janssonin kiusaus jää syömättä, ja pyyhin illalla kuumat posket tyynyliinaan.

Olen 19-vuotias isänmaantoivo. Tiedän tietäväni kaiken ja luulen muuta luulevien olevan väärässä. Kirjoitan Martti Joenpolven novellikilpailuun novellin, jossa juodaan kahvia ja aukaistaan jääkaapin ovi.

Kun tulokset julkistetaan, en vihaa itseäni vaan tyhmää tuomaristoa. Illalla tavaan Versio Vulgataa ja luen ääneen ylioppilastodistustani.

Olen 29-vuotias. Minulla on maisterin paperit. Olen lukenut Nietzschen Näin puhui Zarathustran mitään siitä ymmärtämättä. Suomen Kansallisteatterin Lavaklubin katosta roikkuu hehkulamppuja, ja tuomariston jäsen Hannu Simpura esittelee lavalla voittajien tekstejä ja tuomariston työskentelyä.

”Ihastuttava.”

”Kerronnallisesti hallittu hyökkäys.”

”Ilmaisultaan tiukka ja rohkea.”

Nojaan pylvääseen yleisössä. Kuinka leveästi saa hymyillä ennen kuin ylpeys käy lankeemuksen edellä?

Kirjoituskilpailun voittaa uskottavuudella

Kolmesta kirjoituskilpailun voittamisen teesistä tämä on niistä vaikein: ole uskottava. Se edellyttää kirjoittamisen sääntöjen ja tapojen tietämistä niin novellistiikan, oikeinkirjoituksen kuin vaikkapa typografian alallakin. Voittavan kilpailutekstin tehtävänä on luoda illuusio hyvästä novellista ja ylläpitää illuusio loppuun asti.

Kirjoittamisesta on kirjoitettu paljon samasta syystä, miksi laihat kokit ovat epäilyttäviä. Esimerkiksi Stephen Kingin On Writing on viihdyttävä ja valaiseva matka siihen, mitä uskottava kirjoittaminen voi olla. Samoin kirjoittamiskursseilla käydään monesti läpi juuri tätä teesiä. Jos sinusta tuntuu, että kirjoittajana tämä teesi on kolmijalkaisen stoolisi heikoin lenkki, olet onnekas: kirjoittamalla oppii kirjoittamaan ja lukemalla kirjoittamisesta oppii lukemaan kirjoittamisesta.

Uskottava kirjoittaminen on riisumista ja uuden näkökulman etsimistä. Se on yksikätisen rosvon pyöräyttämistä niin monesti, että lauseista tulee tiiviitä ja tuoreita. Yksitellen sanat iskeytyvät paikoilleen, kunnes kirjoittaja lukitsee ne ja siirtyy seuraavaan.

Tässä esimerkki Helmi ja Loviisa -novellista.

Danielin huuli tuoksui nuuskalle. Helmi katsoi muualle.

Voittajanovellin kahden lauseen mittaisen kappaleen tarkoitus on kuvata Loviisan ja Danielin välistä suudelmaa ja Helmin suhtautumista siihen. Ensimmäinen lause fokalisoituu Loviisaan, koska hän haistaa nuuskan Danielin huulessa. Toinen lause hypähtää näennäisesti kauemmas, mutta samalla esittää kysymyksen: jos Loviisa huomaa Danielia suudellessaan nämä kaksi asiaa – Danielin huulen tuoksun ja Helmin reaktion – mitä se kertoo hänen suhtautumisestaan Helmiin?

Olisin voinut kirjoittaa kappaleen tuhannella eri tavalla.

Loviisa suuteli Danielia. Pojan huuli tuoksui nuuskalle. Loviisa piti silmät auki ja huomasi, kuinka Helmi kääntyi nolona katsomaan muualle.

Tai:

Loviisan sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kun hän painoi huulensa vasten Danielin huulia, joiden pehmeyteen hän halusi sukeltaa koko kehollaan. Vieno nuuskan tuoksu kiertyi Loviisan sieraimiin ja hän ahmi Danielia kielellään, huulillaan. Helmin takki rahisi, kun hän käänsi selkänsä lempivälle parille. Helmi kirosi ystäväänsä, joka kauneudellaan tuntui aina saavan kaiken, mitä halusi. Helmi ei koskaan saanut mitään. Hän oli aikapommi, joka tikitti.

Joskus vähemmän on enemmän.

Harva novelli päältä kaunis

Ole uskottava pätee etenkin kirjoituskilpailuissa myös tekstin ulkopuolisiin asioihin. Nimimerkillä kirjoitettavassa novellissa et voi ratsastaa aiemmilla meriiteillä tai henkilökohtaisilla suhteilla. Voit silti luoda hyvän suhteen lukijaan heti alusta asti.

Taitan yleensä kilpailunovellini Adobe InDesignilla. Luottofonttini on Adobe Garamond Pro. Asettelen tekstin niin, että sivuille ja ylös jää tarpeeksi valkoista tilaa. Tarkistan tavutuksen. Tulostan kirjekuoren ja nimimerkkikuoren samoilla fonteilla kuin tekstinkin.

Oikoluen tekstin monta kertaa, koska kirjoitusvirhe näytää amatöörimäiseltä. On helpompi antaa hyvä ensivaikutelma ja säilyttää se kuin antaa huono ensivaikutelma ja muuttaa lukijan mielikuvaa myöhemmin.

Uskottavuus on siis pintaa ja syvyyttä: kielen, aiheen ja sovinnaisuuksien tuntemusta ja hyväksi käyttämistä. Novellit 2016 -antologian esipuheessa tuomari Hannu Simpura ilmaisee asian näin:

”Arvioissamme moitimme ja kehuimme tarjottuja tekstejä nimenomaan novelleina, joilta odotimme paitsi näyttämöllepanon ja kielen napakkaa loistoa myös vaikuttavaa asiaa, sen käsittelyn kantavaa yhtenäisyyttä ja tuloksen eheyttä – sekä taiten loihdittuja kirjallisia yllätyksiä.”

Varoitus: vaikka erottuisit joukosta ja olisit uskottava, et voi voittaa jos tanssit balettia kymppitanssin piirimestaruuskisoissa.

Kirjoituskilpailun voittamisen vaihe 3: Tunne yleisösi

Olen 23-vuotias. Retkotan taitettavassa retkituolissa shortseissa ja t-paidassa. On pimeää ja yötaivaan repii kirkas linnunrata. Kahteensataan kilometriin ei ole muuta kuin punaista takamaiden hiekkaa, käärmeitä, pari tusinaa kengurua, minä ja kaksi saksalaista.

Osa tähdistä on niin himmeitä, että ne näkee paremmin jos ei katso suoraan päin. Katse pitää tarkentaa taivaan tummaan kohtaan, jolloin tähden hennon vihreä kajo pääsee kaikumaan silmänpohjaan.

Olen 28-vuotias. Pääkirjaston lehtisalissa haisee hiki. Tilaan uuden kirjastokortin, jotta saan lainattua kaikki saatavilla olevat Martti Joenpolven novellikilpailuista kerätyt Novellit-antologiat. Luemme kaikki palkitut novellit Essin kanssa läpi ja keräämme listaa siitä, millaisilla aiheilla ja tyylikeinoilla tässä kirjoituskilpailussa voi pärjätä.

Tiivistän novellikokoelmat sanalistaksi: arkinen, kertojarakenne, rakenne, konkreettinen, ankkuri, halu, este, ratkaisu, pariskunta, yksinäinen mies, nainen ja raskaus, abortti, kolarin katsominen, latteudet, miehenä olemisen, latteus, liioiteltu, vähätelty, bussikuski, pienet viitteet.

Tunne yleisösi

On helpompaa pärjätä sellaisessa kirjoituskilpailussa, jonka voittaneita tekstejä pääsee lukemaan. Vaikka kilpailujen tuomaristot vaihtelevat, kilpailujen luonne pysyy jotakuinkin samanlaisena. Yksittäisten kilpailujen kohdalla täytyy arvailla, millaista ilmaisua tuomaristo voisi haluta palkita: Romppajärven kyläseuran Voe tokkiisa -kirjoituskilpailussa tuskin pärjää samoilla tempuilla kuin Tampereen yliopiston Vegaanit ilman rajoja -pamflettikilpailussa.

Jos haluat voittaa Martti Joenpolven novellikilpailun, suosittelen lukemaan läpi ainakin pari antologiaa ja kirjaamaan ylös, millä keinoilla novellit ovat päätyneet antologiaan asti. Novellien kautta voit päästä tutustumaan kohdeyleisöösi, kustannustoimittajien ja kirjailijoiden erityislaatuiseen tuomaristoon, joka on yleisönä hyvin erilainen kuin mikään tavallisen kaunokirjallisuuden kohdeyleisö.

Tämän juttusarjan viimeistä osaa varten luin uusimman Novellit 2016 -kokoelman läpi ja keräsin huomioita, joista toivottavasti on apua, kun rakennat voittajanovelliasi seuraavaa kilpailua varten. Mukana on otteita itse novelleista sekä tuomariston luonnehdintoja niistä.

Jukka Ahola – Helmi ja Loviisa

Vuoden 2016 sadon perusteella voidaan osoittaa, että on todennäköisempää voittaa novellilla, jossa on 39 vittua kuin yksi lohikäärme. Kahden teini-ikäisen tytön kuolemanralli on kuivakan humoristinen ja räikeän vulgaari. Novelli hakee jännitettä kehys- ja sisäkertomusten välisestä kontrastista, niin tyylillisesti kuin temaattisesti. Tyylilaji on ytimekkään brutaali moderni kansantaru.

Tytöt odottivat katoksen alla.

– Sul on vittu sadetakki, Loviisa sanoi Danielille.

– Tääl vittu sataa, Daniel vastasi.

– Haista sinä tuhkamuna vittu.

– No vittu.

Danielin huuli tuoksui nuuskalle. Helmi katsoi muualle.

– Mee homo himaas, Loviisa sanoi.

– Ime munaa huora.

Daniel kouraisi haarovälistä. Loviisa näytti keskaria Danielin selälle.

”Jukka Aholan Helmi ja Loviisa yltää kerronnallisesti taitavan omaperäiseksi ja asialtaan lähes shokeeraavaksi”, tuomaristo luonnehtii arviossaan.

Iris Backlund – Kaksikymmentä minuuttia

Backlundin nuoren tytön näkökulmasta kerrottu Kaksikymmentä minuuttia voimaantuu suomalaisesta tapa- ja saunakulttuurista. Toiseksi sijoittunut novelli kertoo isoista asioita pienten asioiden kautta. Kerronta on arkista ja sanavalinnat huolellisia.

Novellissa mainitaan vittu vain kerran. Novellin vähäeleinen huumori naurattaa jos on elänyt niin kauan, että lähisuvusta löytyy riitaisa perikunta ja tikattu väliliha.

Kertomus päättyy sanoihin: ja sitten ne erosi. Muita tavallisia lopetuksia: otti uuden ennen kuin edellinen oli kylmennytkään. Niille tuli sitten lapsi, mutta sillä oli suulakihalkio. Tai: syöpä, niin kauniilla tytöllä. Syöpä oli jotenkin erityisen kauheaa kauniille tytölle.

Tuomariston arvio: ”Novelli osoittaa, kuinka hämmentävän paljon saavutetaan, kun osataan kohdistaa arjen ihmissuhteisiin tehokas johtomotiivi ja taidokkaan tekijän kypsä, illuusioton ihmistuntemus, jota ei tyydytä pehmeä lohtu vaan joka hakee kovaa totuutta.”

Hanna Weselius – Suru

Weseliuksen kolmannelle sijalle nostettu Suru on visuaalisista välähdyksistä koottu puolalainen taide-elokuva, jossa on tylppiä tunteita ja kauniita lauseita. Se eroaa kahdesta muusta palkitusta novellista tyyliltään: siinä missä Aholan ja Backlundin novellit ovat riisuttuja, Weseliuksen teksti on sellainen, mitä palkitulta novellilta voisi odottaa.

Novellissa on esimerkiksi kaksi kappaletta, jotka koostuvat sanasta suru, eri tavoin paperille ladottuna.

Valo, jota ajattelen, hän kirjoitti, on vedessä nyt. Se tekee sokaisevia pyörylöitä, jotka liikkuvat veden pinnassa. Silmän muistissa niistä tulee solmuun menevä valoverkko. Kun siirtää katseen paperille, näkee saman negatiivina. En osaa kirjoittaa mistä näen mutta kirjoitan mitä en osaa koska halua muistaa.

”Suru osoittautuu sekin omintakeiseksi omaksi itsekseen, murheellisiinkin arveluihinsa uponneen äidin artistisesti syvälliseksi itseilmaisuksi”, tuomaristo kirjoittaa.

Jukka Ahola – Omena

Aholan, eli minun, toinen novelli kertoo keittiönpöydän alle vierineestä omenasta, joka seuraa pienessä asunnossa elävän pariskunnan elämää. Novellin kolmois-lutz on keksityllä kielellä kirjoitettu dialogi, joka kuvaa omenan kielenoppimista ja ajan kulumista.

Kuten mikä tahansa oikea novellinovelli, myös Omena kertoo abortista – joskin myöhästyneestä sellaista.

”Me tulitsit…” nainen sanoi hiljaa ja kovaa.

”Me, me,” mies keskeytti, ”mä lulsin et ma kaake tsin. Ku sä sanot me sä ratki sintittiäs.”

”Kaake? Ku hettaas väkätel!” Nainen korotti äänensä ja kätensä. Mies työnsi leuan eteen ja kallisti päätä. He tuijottivat toisiaan.

”Omena on koko kisan ehdottomimmin poikkeava novelli, joka onnistuu suuressa ihastuttavuudessaan loppuun saakka”, sanoo tuomaristo.

Susan Heikkinen – Anja ja minä

Muut antologiaan valitut novellit ovat erilaisuudessaan virkistäviä. Ne kuvastavat sitä, että ei ole vain yhtä kultaista avainta, yhtä kaavaa, jota noudattamalla pääsisi tuomariston suosioon.

Niitä on monta.

Heikkisen novelli Anja ja minä on antologian teksteistä lähimpänä spekulatiivista fiktiota, sillä siinä mainitaan satelliittipaikannin ja tekokuu. Pohjoisissa maisemissa patikoivan novellin tyyli on riisuttu, toteava ja maailmaa havannoiva – melkeinpä kirjoittajan itsensä unohtava.

Rakenteeltaan novelli noudattaa kaavaa, jossa lukijalle hitaasti selviää, että kaikki henkilöt ja tapahtumat eivät olekaan sitä, mitä alun perin voisi ajatella. Toisella lukukerralla lukija voi taputtaa käsiään ja näyttää peukkua siihen ilmansuuntaan, jossa kuvittelee Heikkisen sillä hetkellä olevan.

– No, on olemassa ihmisten polkuja ja sitten on olemassa porojen polkuja, hän alkoi selostaa tietäväisesti. – Porojen polut voivat ilmestyä ja kadota tyhjästä. Niin kuin Taika-Jim taikoisi ne kadoksiin

Tiivistelmä tuomariston arviosta: ”Anja ja minä on taitavan pohjoisen salamyhkän täyttämä ja pintansa alla koskettavasti sähisevä.”

Lauri Johannes Kenttä – Papan vene

Kentän Papan veneessä revitään tiiralta pää irti, saarnataan vetten päällä, ruljataan, vintataan, melskataan, nutistetaan, hujakoidaan, kimakoidaan, toppuutellaan, kurautetaan, lussutetaan, lonkotellaan, ponkoillaan, livutellaan – ja ollaan nuoria jätkiä.

Kun tuomaristo palkintopuheissaan rohkaisevasti ihmettelee, että pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin riittää virtaa tekstinkäsittelyohjelmaan, ei ole vaikea ymmärtää, mikä Kentän puolimyyttiseen murre-Suomeen porautuvassa nuoruuskuvauksessa viehättää. Sanojen välissä sykkii nuoren vesamattiloirin esittämä laiska elämännälkä, joka on todempaa kuin leijat Helsingin yllä.

Sitten aloin selvittää Tornion suviseuroista, oltiin pöllitty siellä pari punttia punaista mallua, myymälästä, menty liepeen alta sisälle. Tai se Jari, johon oltiin tutustuttu, oli mennyt parin täkäläisen kanssa. Ja rössi se kärysi yöt pitkät, ja sitten päivät me etsittiin tappelukavereita.

Tuomaristo: ”Kentän Perämerälle sijoittuva Papan vene on kuvauksen ällistyttävän varmaotteista ihanuutta soliseva soutukuvaus.”

Juuso Paaso – Nuotio

Kun novelli alkaa ”No niin”, niin voi arvata, ettei kyseessä ole hiljaisuutta lainehtiva tai valolla ja varjolla leikittelevä runopoikanovelli. Paason novelli näyttää, ei selitä. Sen johtomotiivi on nuotio, jonka ympärillä melkein puhutaan asioista.

Jos kirjoittaessasi haluat pakonomaisesti vaihdella verbia, jolla hahmosi puhuvat – lausuvat, virkkovat, tuumivat, lausahtavat – , kokeile vaihteeksi samaa kuin Paaso: ihminen on se eikä hän eikä numeroiden lopussa ole i:tä.

On arkipäivä. Kellon on jotain kaks. Nainen on just herännyt ja juonut kahvia ja hiihtänyt lahden yli.

Näin tuomaristo kuvailee novellia: ”Urbaani, kerronnallisesti mitä hienostuneimmin arvoituksellinen, myytin mittaan kasvava.”

Essi Pulkkinen – Muutto

Pulkkisen – nykyään Aalhon – novellissa Muutto verbit eivät kongruoi monikon ensimmäisessä persoonassa. Siinä pannaan, tullaan ja eletään passiivis-letargisessa parisuhteessa, jossa kolme sarjaa IKEAn aterimia kertoo miehen siivottomuudesta.

Vuoden 2016 aineiston perusteella on todennäköisempää tulla valituksi antologiaan novellilla, jossa on kyrpä, vittu ja turvaistuin kuin partikkelikiihdytin.

”Mun ei annettu koskaan ajaa, koska porukat pelkäsi, että naarmutan niiden Toyotan”, selität. ”Siksi mä ajoinkin villeinä nuoruusvuosina autojen sijaan misuja.”

Imetään itseemme IKEAn mallihuoneiden harkittua harmoniaa, mut en mieti meille sopivia istuintyynyjä vaan montako niitä misua oli.

”Essi Pulkkisen riisutun minimalistinen Muutto kantaa häätömiehen vääjäämättömyydellä parisuhteen pakonomaisen illuusion yhteiselosta, kun sallittu kuherruksen aika on kulutettu tyhjiin. Novellin kerronta liuottaa raadollisen pidäkkeettä nuorenparin lähinnä banaalin onnenuskon ja heittää lopuksi ontot kuoret kadulle. Novelli onnistuu mainiosti kuvauksellaan ilmaisemaan sen, mitä kirjallisuus ei saakaan suoraan sanoa”, tuomaristo kuvailee.

Alana Saul – Vallasta

Alana Saulin Vallasta on kirjoitettu kuin käännöskirjallisuuden klassikko. Itseään pettävän kertojan ja tarinan kiitettävän pian valaistuvan todellisuuden välinen jännite onneksi luo uskoa kirjoittajan kykyyn luoda muutakin kuin pelkkä juutalaisghetossa kirjoitetun novellin pastissi.

Novelli on tyyliltään antologian kirjallisin. Siinä podetaan, huojennutaan, mylväistään ja vavahdutaan. Kertojan mureneva kulissi onneksi paljastaa myös näkymiä lihaisampaan ihmiseen.

Eräänä päivänä sain vieraan.

Sillä ei varsinaisesti ole väliä, mitä ennen tuota päivää tapahtui, sillä joka tapauksessa olen sitä mieltä, etten muistele vanhoja, enkä edes liiemmin pidä naisista ja haluan olla tästä eteenpäin aina yksin.

Tuomariston arvio: ”Alana Saulin Vallasta tutkailee omintakaisin kuvastoin, kuinka nuorimies antaa vallan itseensä kohdistuville mutta itseään pienemmille sosiaalisille ja psyykkisille paineille ja näyttelee muka tekevänsä siten vapaasti valiten ja ymmärtäväisenä. Novelli yltää osuvaksi ja kliiniseksi allegoriaksi tavasta, jolla ihminen kahlitsee suuren vapautensa pieneen hintaan.”

Minna-Riikka Tuohiniitty – Tasoleikkaus

Tuohiniityn Tasoleikkaus on yksi kokoelman vaikeimmista novelleista. Se sopii erityisesti lukijoille, jotka haluavat tuntea itsensä typeriksi, kun heille viimeinkin paljastuu, mistä novellissa oikeastaan oli kyse.

Sinnittelin kappaleesta toiseen, mihinkään tarttumatta, näennäisen konkretian hämäämänä. Välillä kävin lukemassa ylioppilastodistustani ja soitin äidiltäni kehuja. Loppuun päästyäni myönsin itselleni, että en ymmärrä.

Egoani varjellakseni päätin, että Tasoleikkaus on kuin moderni taideteos, jossa kokemuksen nautinnollisuutta tärkeämpiä ovat sen aiheuttamat tunteet.

Pudotan kiven ja juoksen, suoraan kohti pohjoista, mutta mitä niistä. Ensimmäiset kolmesataa metriä, sen jälkeen nopea käännös koilliseen, neljäkymmentäviisi astetta y-akselista, se on yhtä paljon asteita kuin x-akselista, sillä ajattelemme suorissa kulmissa.

Tiivistetty tuomariston arvio: ”Minna-Riitta Tuohiniityn sisällöltään ja askellukseltaan kerrassaan nautittavan poikkeuksellisesti henkevä Tasoleikkaus… [on] kirjallisesti korkealle viritetty nykysuomalaisen luontosuhteen tutkailu.”

Hanna Weselius – Asiaa roskiskaapista

Weseliuksen toinen novelli Asiaa roskiskaapista päättää novellikokoelman. Siihen tiivistyy Martti Joenpolven kilpailun henki, kultainen avain, jolla tämän genren kilpailuissa pärjätään.

Novellin aihe on roskiskaapin sunnitteluvirheet. Novelli tosin kurottaa myös verhotankojen nipsujen ja kiskojen kolmenlaisten profiilien ongelmiin. Viikon vanhan biojätteentuoksun kevyellä metaforisuudella novelli nousee pelkän banaalin arjen huomioinnin yläpuolelle, itseään ja lukijaansa salaa vihaavaksi novellistiikan taidonnäytteeksi.

Kehikko on pantu standardikeittiötehtaassa kokoon sillä tavalla että sitä ei voi pestä. Pesukelvottomuus johtuu kahdesta asiasta. Ensinnäkään kehikkoa ei ilman vaurioita pysty irrottamaan kiskoiltaan, ja kiskot, kuten sanottu, on pultattu kaapin pohjaan. Jos siis haluaisi puhdistaa kehikon joka puolelta, olisi joko mahduttava kehikon ja kaapin takaseinän väliin tai purettava kaappi.

”Weseliuksen Asiaa roskiskaapista vuorostaan koettelee valloittavasti novellikerronnan lajityyppejä ja tyylilajeja kulkiessaan kirkkaan tyylikkäänä jossakin laatu- ja suunnitteluarvioinnin ja kuluttajan turhautumisilmoituksen välimailla”, tuomaristo sanoo.

Näin siis voitat kirjoituskilpailun

Voittaminen perustuu kolmeen teesiin: erotu joukosta, ole uskottava ja tunne yleisösi. Toivottavasti tämä juttusarja on antanut sinulle työkaluja ja ideoita siihen, miten sinä voit lähestyä kirjoituskilpailuja tavoitteellisesti.

Vuoden 2016 Martti Joenpolven kilpailussa pärjänneet novellit ovat keskenään hyvin erilaisia. Niistä löytyy suomalaisen kirjallisuuden arkkityyppejä – post partum -pahaa oloa ja tuppivyötä puristavia, jallunhajuisia isähahmoja – mutta kaikkia yhdistävä tekijä on niiden katsantokanta: ne käsittelevät aiheitaan kuin himmeiden tähtien tarkkailijat, suuntaavat katseensa siihen tummaan kohtaan tähden vieressä, jolloin ne näkevät jotain sellaista, joka muuten jäisi huomaamatta.

Epilogi

Olen 28-vuotias. Istun työpöydän ääressä ja tuijotan ruutua. Puhelimen piti soida eilen. Se ei soinut ja se tarkoittaa, että olen hävinnyt J. H. Erkon kirjoituskilpailun. Hävinnyt. Minä.

Puhelin soi.

(Epilogin epilogi vuonna 2023: Selvennyksenä nykylukijalle. Kävi siis niin, että J.H. Erkon kirjoituskilpailun tulokset myöhästyivät tuona vuonna hiukan ja voitin näillä teeseillä.)