Kolmiosaisen juttusarjan ensimmäinen osa, jossa vuoden 2016 Martti Joenpolven novellikilpailun voittaja jakaa voittamisen kultaisen avaimen.
Olen kuusivuotias. Afrikan tähti on nurin lattialla. Pelimerkkejä on kukkaruukussa ja olohuoneen sohvan alla. Äitini on huijannut, mutta en tiedä sitä: hän etsinyt rosvon kääntämällä vaivihkaa pelimerkkejä ja hän tietää, että timantti on Kairossa. Hän välttää Kairoa ja suuntaa kohti rosvoa. Mutta aina ei voi hävitä, vaikka kuinka yrittää. Silloin Afrikan tähti päätyy lattialle ja timantti kukkaruukkuun.
Kirjoituskilpailussa on kaksi osaa: kirjoittaminen ja kilpailu. Kilpailussa on kaksi osaa: voitto ja häviö.
Olen 28-vuotias. Makaan sohvalla ja tuijotan kattoa. Puhelimen piti soida tänään. Se ei soinut ja se tarkoittaa, että olen hävinnyt J. H. Erkon kirjoituskilpailun. Hävinnyt. Minä. Jukkapalmussa on pelkkää multaa nykyään, mutta tunne on sama.
Jos ei ole koskaan oppinut häviämään, on pakko voittaa.
Kaikki hyvä tulee kolmessa osassa
Erilaiset kirjoittajat osallistuvat kirjoituskilpailuihin erilaisista jaloista syistä: omien taitojen kehittäminen, syvä luomisen tuska, takarajan antama kannustin, kunnia ja näkyvyys, raha…
Minä kirjoitan, koska haluan voittaa. Suunnittelen kilpailutyöni tätä yhtä tarkoitusta varten aivan alusta asti. Tekeekö se niistä yhtään parempia… Totta kai. Ainakin jos ajattelee, että kirjoituskilpailuun osallistumisen tavoitteena on voittaa.
Olen voittanut kaksi Suomen suurinta kirjoituskilpailua: J. H. Erkon alle 30-vuotiaille suunnatun kirjoituskilpailun vuonna 2012 ja Martti Joenpolven novellikilpailun vuonna 2016.
Jotain olen siis tehnyt oikein.
Mutta tähdennän vielä: tämä juttu kertoo siitä, miten kirjoituskilpailu voitetaan. Ei siitä, onko voittaminen oikea tavoite. Ei siitä, mikä on kirjoituskilpailujen funktio suomalaisen kirjallisuuden kentällä. Eikä siitä, mitä väliä jollakin kirjoituskilpailulla on, koska se on vaan niinku jonku daijun mielipide.
Se siitä. Finito. Caput. Helan går. Kuidas elad. Pidemmittä puheitta asiaan. Miten voitat Martti Joenpolven kirjoituskilpailun?
1. Erotu joukosta. 2. Ole uskottava. 3. Tunne yleisösi.
Erotu joukosta
Tänä vuonna Joenpolven kirjoituskilpailuun tuli yli tuhat novellia. Novellit 2016 -antologiaan valittiin palkittujen lisäksi kymmenkunta muuta novellia. Todennäköisyydet voittaa ovat siis hyvin pienet – ainakin jos voittaja päätettäisiin arpomalla.
Kirjoituskilpailun tuomaristo lukee novelleja käsi poskella ja kuola tyynyllä ilta toisensa perään, joten ensimmäinen teesi on erottua joukosta. Kirjoitin kilpailuun kaksi novellia, joista toinen voitti ja toinen ylsi antologiaan. Käytän katkelmia molemmista novelleista esimerkkeinä.
Toinen novelli, Omena, kertoo omenasta, joka vierii keittiönpöydän alle, ja voittajanovelli, Helmi ja Loviisa, on kahden nuoren tytön hellyttävä kasvutarina. Novellina Omena erottuu joukosta jo sillä, että sen epäluotettavana kertojana on hedelmä.
Kirjoituskilpailu on kuin taitoluistelun lyhytohjelma. Voiton mahdollisuus kasvaa, jos kirjoittaja onnistuu tekemään kolmoislutz-kaksoistulpin peräasennossa. Sama suomeksi: temppuile enemmän kuin tavallisesti kirjoittaessasi. Kirjoituskilpailu ei ole maraton, jossa kerrot ja kehität tarinaa. Novellin tarkoitus ei ole olla hyvä tarina, eikä edes viihdyttävä. Sen tarkoitus on erottua joukosta.
Omenan kolmoislutz on omenan näkökulmaan fokalisoituva dialogi keksityllä, mutta suomea muistuttavalla kielellä. ”Mä tartsi vylle allinka”, sanoo toinen novellin ihmishahmoista. Samaa virosta ammentavaa tehokeinoa käytin myös vuoden 2012 Erkko-voittajakokoelmassa.
Helmin ja Loviisan kaksoistulppi kerien ja telemarkilla on novellin kahden aikatason jyrkkä tyylillinen kontrasti. Alla on kaksi tyylinäytettä saman novellin sisältä:
Tytöt maksoivat satasella jallupullon.
– Et sit feidaa, Loviisa sanoi.
– Hyi vittu polttaa.
– Mitäs lopuil?
– No vittu lisää fakappii.
– No vittu, Loviisa innostui.
***
Aurinko laskee, ja kasvonne ovat jo puoleksi varjossa, joten minun lienee syytä aloittaa, jotta voin lukea kasvoiltanne, mitä mieltä olette tarinasta, ja voin sopivin osin sulkea sen sydämeeni ja tarkastella sitä sitten, kun olette jo käyneet lepoon.
Valitse siis kirjoituskilpailunovellisi aihe, tyyli ja tehokeinot siten, että erotut joukosta. Voittajan täytyy pysäyttää sitä arvosteleva tuomari. Jos et jossain kirjoitusprosessin vaiheessa vihaa tekstiäsi ja itseäsi, et ole uskaltanut tarpeeksi.
Varoitus: joukosta voi erottua myös huonolla tapaa. Siksi on tärkeää myös olla uskottava ja tuntea yleisönsä. Niistä lisää Näin voitat Martti Joenpolven novellikilpailun -juttusarjan toisessa ja kolmannessa osassa.
Monissa jutuissasi joissa puhut kirjoituskilpailussa voittamisen ainesosista, puhut uskottavuudesta. Mitä se, että teksti on uskottava, oikeastaan tarkoittaa?
Hei,
ja kiitos kysymyksestä. Uskottavuus voi olla monia asioita: kieltä, ulkonäköä, presentaatiota… Niitä asioita, jotka luovat tai eivät riko lukijan illuusiota hyvästä tekstistä. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että teksti vaikuttaa hallitulta. Pilkut ovat oikeassa paikassa tai ainakin yhdenmukaisesti käytetty. Kielioppisäännöt ovat hallussa, teksti on oikoluettu. Missään vaiheessa lukija ei ala epäillä, että kyseessä ei voisi olla hyvä teksti.
Uskottavuus voi olla myös tekstin ja sen lukijan välissä. Aloitteleva scifi-kirjoittava voi tietämättään keskiä juonen, joka on hyvä mutta kirjoitettu jo monta kertaa. Silloin se ei ole lukijalle uskottava, koska hän on tavannut sen jo monta kertaa. Lukija alkaa epäillä, että kirjoittaja ei ole kokenut ja illuusio hyvästä tekstistä alkaa murentua.
Uskottavuutta on myös huoliteltu ulkoasu, eli ulkokirjalliset ansiot. Onko teksti aseteltu sivulle hyvin? Onko tekstin sivuilla tilaa? Onko fontti jokin muu kuin Times New Roman? Uskoisin, että lukijat ovat omien vaikutelmiensa vankeja. Jos ensivaikutelma tekstistä on huoliteltu, sitä pitää parempana kuin se onkaan. Ja toisin päin: jos fontti on ruma, teksti aseteltu huonosti ja tulostettu ryppyiselle paperille, lukija pitää sitä epäkelpona ennen kuin on lukenut yhtään sanaa.
Tätä pidän uskottavuutena. Tekstin ei tarvitse olla siis välttämättä olla hyvä teksti ollakseen uskottava.
Mitäs sanot siihen kun väitän pokalla, että kun luen näiden kilvoittelujen voittajanovelleja niin vatsaa vääntää se tekotaiteellisuuden ja pyrkyryyden loputon määrättömyys. Tyyliin kuin joku kaunisposki Miki Liukkonen joka on kiintoisa vain koska keski-ikäiset täti-ihmiset märkivät Liukkosen kuvan äärellä ja lukevat häppärit väristen pojan moskaa. Suomalainen kirjallisuus ei juurikaan myy ulkomailla. Itse aion kirjoittaa jotain aivan posketonta. Rikkoa kaikki suomalaisen kirjallisuuden näennäiset tyylivirheet! Tehdä kaupallista sontaa ja rikastua. Saan tietysti kaikkien kaunosielujen vihat ylleni mutta voin lepuuttaa jalkojani Espanjan vuoripuroissa ja nauraa ikeneni verille.
Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta.